lauantai 28. joulukuuta 2013

Akryylimaalaus

Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin akryylimaalausta ja tälläinen on tulos:





Kyllähän tuo ensimmäiseksi menettelee, seuraava sitten paremmalla onnella :D

maanantai 23. joulukuuta 2013

Matto ellokselta

 Nyt löysin olohuoneeseen sopivan maton ellokselta, ja sain sen vielä puoleen hintaan :)
Matto on aika ohut, meille siis sopiva (=helppo pestä). Ainoa mikä mietitytti, oli nuo punaiset päädyt, mutta jos joskus niihin kyllästyn, ompelen mattoon uudet kanttinauhan päätyihin.
Lisäksi ellokselta mukaan lähti tuo sohvalla näkyvä rudolf-tyyny:


Olohuonetta koristamaan on päässyt myös joulukuusi, mies vähän pilkkasi kuusen mallia, mutta ainakin se on oikea ja itseasiassa ensimmäinen oikea kuusi ikinä minun omassa kodissa :)




Kuusen jalan virkaa toimittaa vanha maitotonkka, jonka fb:stä bongasin, 25e taisin siitä maksaa.

Tässäpä vielä olkkari kokonaisuudessaan:


Pojan huoneeseen tilasin maton kanssa samalla uudet verhot, 9e alessa, ja sinne siirtyi myös olohuoneen entinen matto, sekä joulun ajaksi kuusen tieltä ainakin tuo kiikkuska:



lauantai 21. joulukuuta 2013

Purkit+spraymaali=

Aina ei voi onnistua.
Löysin kirpparilta peltipurkkeja 1e kpl, ja näin tilaisuuden saada lisää tilpehöörin säilytys rasioita. 
Ulkonäkö ei miellyttänyt pätkääkään, mutta ainahan ne voi maalata! Ajatus oli tehdä kanteen valkoinen spray maali pohjalle ja kuvio sabluunalla päälle.




Tässä siis valkoista yksi kerros, kolmesti piti laittaa että tuli peittävä.
Sitten askartelin paperista ja teipistä ruksin kuvan tuohon päälle, jonka jälkeen mustaa sprayta päälle kerros-pari. vaan kuinkas kävi kun irrotin teipin?
Tässäpä tulos:




Tuo valkoinen kerroshan repesi reunasta. Kylläpä nauratti, monen päivän maalaaminen ja kuivattaminen ihan turhaan -_- Pitää nyt yrittää jotain keksiä tuohon päälle..

Ens kerralla sitte viksummin.

torstai 19. joulukuuta 2013

Virastohommia

Meidän rakennuslupa kuvat tuli! jei. Maanmittaustoimistossa on myös meidän papereita käsittelyssä, ja pankissa pitäisi käydä viimeset lainapaperit allekirjottaan.
Kerkesin myös vielä viimetipassa muuttaa meidän pohjaa (toivottavasti) viimesen kerran, keittiöön saatiin lisää kaappi tilaa ja eteiseen myös kun yhtä seinää venytettiin muutaman kymmentä senttiä.
Nyt siis seuraavaksi pitäisi ruveta hakemaan rakennuslupa talolle ettei jää viime tippaan, ja haaveilemaan maatöiden tekijöistä.
Saatiin myös ensimmäinen talopaketin lasku, reipas 7000 köyhdyttiin tällä kertaa. Kohta joutuu kuluissa siirtymään lainarahan puolelle.
Mutta mukavan todelliselta tämä tuntuu jo, homma kerrallaan eteenpäin :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Taulukollaasi kakkonen

Tauluja en aikonut laittaa yhtäkään seinälle tänne vuokra asuntoon, kun kohta taas muutetaan, mutta kuinkas sattuikaan.. uusi kollaasi koristaa olohuoneen seinää :)



Kaikki oikeastaan alkoi tiimarin käynnistä, niissähän on loppuun myynnit menossa, ja meidän tiimarissa sattui taulut olemaan kaikki 2e kipale. Niitä kannoin sitte sylillisen kotia :D
Seinälle meni nyt lisää rhodinia, miehen mieliksi vähän star warsia ja muuta sekalaista silmää miellyttävää :)


ps. tilasin uuden maton ellokselta, pitäisi tänään tulla ;)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Eamesia (ainakin melkein)

Kuten asuntokuvasta saattoi huomata meillä on vaihtunut keittiön tuolit sekä uusi kiikkuska tullut olkkariin :)
Olen jo kauan haaveillut eamesin RARista ja DSRistä, mutta kukkaron nyörit ei oo antanut periksi ostaa niitä, on sen verran hyvän hintaisia.
Niinpä olinkin aivan hirveä ihminen ja ostin ne ei niin aitoina ulkomailta. Mies ja lompakko kiittää tätä ratkaisua.

Mutta tyytyväinen olen nyt:


Tuolit tilasin Lakeland-furniturelta, ja en voi kuin suositella :) ensimmäiset kaksi dsr tuolia jotka tilasin "testiksi", eli siis että varmasti tulevat perille ja ovat oikeanlaiset, tulivat 3 päivässä, seuraavat 4 dsrää ja rar tyylinen 7 päivässä. :) itse piti nuo koota, eikä ollut ohjeita, mutta jos ruuveja on 4 ja ruuvin paikkoja 4 voi tuskin epäonnistua ;)

ps. juuri nyt tuolla nettiputiikissa on menossa tarjous eames tavaroista, -20%. eli esim 6 dsrää saisi nyt postikulujen kanssa vähän reipas 300e

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sisustan suunnittelua

Nyt kun alkaa olla talon rakentamisessa tontti, laina, maatyö, ym asiat vähitellen selvillä, pääsen kunnolla ajattelemaan taloon sisämateriaaleja. Tälläisiä nyt alustavasti suunnitteilla:

Eli
Kph: yhdelle seinälle (mihin myös saunan ovi ja suihku) tumma "raitainen" laatta, loput seinät valkeaa kiiltävää laattaa, lattia tummaa laattaa.
Khh: Lattia samaa tummaa laattaa kuin kph, musta taso, valkoiset "raidalliset" kaapin ovet, valkoiset kalusterungot.
Keittiö: harmaat "raidalliset" kaapinovet, mustat kalusterungot, musta laminaattitaso ja vaaleaa laminaattia kuten muuallakin talossa.

Asuntomessuilla käydessä näin keittiön jonka nyt ehdottomasti haluan, joten aikalailla tähän pyritään:


-Karpalomehu

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kierrätystä

Isompi kossi sai muutossa meidän vanhan telkkarin kammariinsa omaan käyttöön, säästyy meidän laitteet siltä mähmäsormien sorkkimiselta. ;)
Mutta jokin pöytä sille tarvittiin ja sattumalta löysin kierrätyksestä tämän:

Oli oikein tukeva ja sopivan kokoinen töllölle, enkä hintaakaan pannut pahakseni, 3e. :)

-Karpalomehu

lauantai 16. marraskuuta 2013

Vuokralla

Vihdoin alkaa tavarat löytämään paikkansa, joten tässäpä vähän vilkaisua meille tällä hetkellä:


Näyttää kuvissa miljoonasti paremmalta kuin oikeasti ;)

Tonttikin käytiin ostamassa viime viikolla, ja saatiin laitettua caavataloille infoa rakennuslupakuvien piirtämiseen. Päästään rakennusluvat hakemaan ajoissa, ettei jää viime metreille (kuten kaikki yleensä).
Vähän tehtiin myös taas muutoksia pakettiin, kodinkoneita vaihdettiin ja lisättiin kylppärin puolelle upotetut valot :) Kohtahan tässä pitäisi ruveta tuumailemaan pintamateriaaleja aikuisten oikeasti ;)

-Karpalomehu

torstai 17. lokakuuta 2013

Hyvästi

Nyt se on tehty, asunto on virallisesti vaihtanut omistajaa, vuokra asuntoon aloitettu tavaroiden pakkaus ja roudaus. Hirvittää mihin sitä on taas lusikkansa sotkenut. Vuokra asunnot kun ovat melkein aina.. no jokainen vuokralla asuja varmaan tietää, ei niin oman näköisiä. Pitää kuvia laittaa kun saa tavarat uuteen osoitteeseen. Pitäisi ajatella ettei siinä asustele kuin kymmenisen kuukautta. Seuraavassa toivottavasti ainakin kymmenisen vuotta ;)



-Karpalomehu

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vuosaari C-98M

Suunnilleen tämmöinen talo meille nyt olisi tulossa:

Alakerta
Yläkerta



Caavatalojen vuosaari- malli hieman mukautettuna. Yläkertaa mahdollisesti levennämme vähän, teemme siis molempiin makkareihin matalat kaapit "seinän sisään", ettei vie asuinneliöitä. 
Alakertaa muutetaan meille niin, että jätetään yksi makuuhuone pois, isompi kaappi eteiseen, wc suihkutiloista pois, olohuoneen ovi lisätään ja saareke keittiöön. Nuohan ei nyt millilleen oikein tuossa ole, kun en ole mikään suunnittelija, mutta vähän suuntaa antaa. Ja toki käännetään peilikuvaksi tuo malli. :)

ps. meille saapui kaksi ihanaa ruokapöydän tuolia, lisää laitoin juuri tilaukseen, mutta niistä lisää myöhemmin ;)


-Karpalomehu

torstai 10. lokakuuta 2013

Tontti

Noni! Nyt on oma asunto viimeisiä allekirjoituksia vaille myyty ja tontti varattu. Asunto onneksi meni nopeaa, ehti olla 4 päivää myynnissä :) kauan mietittiin 3 tontin välillä ja valittiin pienin (vähemmän ruohonleikkuuta). Toki se oli parhaalla paikallakin näistä. Kyseltiin, niin siihen saa ja mahtuu hyvinkin rakentaan meille sopivan talon sekä 2 auton tallin miehelle. Musta katto ja harmaa seinävärikin alustavasti meille luvattiin, tokihan ne varmistuu sitten rakennuslupia haettassa. Mutta, tässä tämä ny olis:

Nro. 13 siis tulee meille, Käpylä nimeltään, 1355 pinta-alaa. Vähän vajaa 10 000 tästä köyhdytään :)

Muuttohan meillä olisi nyt tulossa kuun loppuun mennessä, vuokrakodin avaimet saadaan ensi maanantaina ja sitten alkaa se tavaran roudaaminen. -_- No, eiköhän tämä tästä!

-Karpalomehu

torstai 12. syyskuuta 2013

Maalattu penkki

Ja vaihteeksi... maalaamista. Joko kyllästyttää- minua ei! Etupihalla on meillä seissyt remontissa käytetty vanha saunajakkara, kauheen näkönen, mutta hyvä istuskelu paikka etupihalla :) Nyt inspiroiduin ja kunnostin sen ehkä vähän siedettävämmän näköiseksi, ainakin omasta mielestä ;)



Tähän tuli samaa maalia kuin eteisessä, vaaleanharmaata siis, lisäksi laitoin toiseen jalkaan pienen tekstin jonka tarkkasilmäisimmät vieraat saattavat sisälle tullessaan huomata. :)

Ja jos joku tuumii mikä remonttikärpänen tänne on iskenyt, niin viimeisiä viilauksia tehdään koska asunto on menossa myyntiin. Itse asiassa ensimmäinen katsoja saapuu jo lauantaina vaikka myytäväksi ei virallisesti olla vielä laitettu, mutta niin ne juorut nopeaa kulkee ;)

-Karpalomehu

maanantai 9. syyskuuta 2013

Keittiön kulmapala

Keittiön tason ja takaseinän väliin oli jäänyt keittiörempassa inhottava rako. Kaikki roskat putoilivat sinne, ja eihän se kauniskaan ollut. Vihdoin saatiin laitettua sinne korokepala;



 Toista kertaa en kyllä uunia itse remontoidessa laittaisi tuonne kulmaa, on ollut niin paljon turhaa vaivaa tuosta. Onhan se nyt toki kiva kun se siellä on, mutta silti.

-Karpalomehu


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Verannan viimeistely

Maalia,maalia! Tästä talosta ei kyllä hevin maalaaminen lopu, minulta pitäisi kohta piilottaa maalisudit ja telat ;)
Maalaamisen kohteena kuitenkin tällä kertaa kuistiverantaeteinen, pohjamaali siihen oltiin jo vedetty, mutta näin kun naapurit maalasivat omansa valmiiksi niin pitihän minunkin :)
Rautakaupasta lisää valkoista ja harmaata maalia, sitten sutimaan! kaksi iltaa minulla siinä meni muttaompa nyt viimein tehty. Lampun kattoon vielä tahtoisin vaihtaa, kunhan sopiva tulee vastaan.

osto kunnossa
Pohjamaalit vedetty

Valamis!
 Eipä toivottavasti tarvi enää lasten kysyä, kuten eräs vierailija äidiltään; Onko äiti tämä sauna?

-Karpalomehu

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kylpyhuoneen katto

Kylppäri on niitä vähäisiä paikkoja joihin ei remontissa kummemmin koskettu, vain suihku ja peili vaihdettiin. Nyt olen katsellut tarpeeksi kylppärin kellastuneen ruskeaa kattoa ja löin siihen maalia.

Kellastunut ihana kattomme.
Telalla maalaamise jälkeen.


Ensimmäinen maalikerros vedetty.

Käytin ihan tavallista maalarinvalkoista seinämaalia, kun rautakaupassa meinasivat että uskaltaa sillä maalata. Valmiin kuvan saan tänne kunhan maalaan loppuun asti,
mutta voin jo nyt sanoa: Hyvästi keltaisuus, toivottavasti ei enää tavata!

ps. pyykit kauniisti päässyt kuvaan :)

-Karpalomehu

tiistai 27. elokuuta 2013

Vieraita

Tänään päästiin rakentamishaaveessa huimasti eteenpäin, sillä caavatalot edustaja kävi kahvilla ja viimeisteltiin talopakettitarjous. Mitään huonoa sanottavaa ei kyllä caavataloista ole toistaiseksi, yhteydenpito ollut mahtavaa ja todella ystävällistä, hinnat myös kohdillaan ;) Niinhän siinä sitten kävi että nimet lyötiin papereihin ja taloa ruvettais rakentamaan ensi vuoden toukokuussa, syyskuussa päästäisiin muuttamaan :---)

-karpalomehu

maanantai 19. elokuuta 2013

Asuntohaaveita

Asuntomessujen inspiroimana olen katsellut valmiita talopaketteja varmaan parisen sataa. Ollaan omakotitaloa etsitty jo kakkosen odotus ajasta lähtien, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan.
Niinpä olemme kallistuneet kovasti rakentamisen puolelle, tarjouksia olen pyytänyt useammalta firmalta, kaksi parasta niistä olisi Kastelli Economy 87 ja Caavatalot Vuosaari C-98M.
Hinnaltaan meidän valitsemilla varusteilla kohteissa ei paljoa eroa ole, ja Vuosaaren pohja pienillä muutoksilla olisikin meille kaikkein mieluisin.
 (Caavatalot: Vuosaari)

Pankeissa ollaan nyt ravattu viime viikko ja tarjouksia lainoista saatu, ihmeen suuria eroja niissä on, kannattaa kilpailuttaa. Meilläkin pankin oma marginaali vaihteli kolmessa pankissa 1,99-1,4% välillä, alimman marginaalin antanut pankki lupasi sitä vielä laskea jos keskitetään heille ;) Lainan kuukausierässä meillä tuo olisi tarkoittanut n. 100e säästöä eroa kuussa.
Talon budjetiksi ollaan kaavailtu 230 000, sillä pitäisi saada tontti, työt, ja alakerta muuttovalmiina, yläkerta ja autotalli tehtäisiin osaksi itse.

Haaveitahan nämä vielä on, mutta saahan sitä haaveilla ;)

Kuva lainattu: caavatalot.fi


-Karpalomehu

tiistai 13. elokuuta 2013

Clas Ohlson


 Asuntomessu reissulla Hyvinkäällä ja Helsingissä käydessä pyörähdin yllätysyllätys Clas Ohlsonilla lamppu ostoksilla.

Mukaan oli tarkoitus hakea kaksi kangasjohdolla varustettua- ja kaksi työmaavalaisinta, mutta tietenkin työmaalamput oli loppu.

Nappasin mukaan kuitenkin mustalla kangasjohdolla olevia valaisimia ja isot lamput niihin.

Kotona irrotin pari plafondia irti eteisestä ja tilalle laitoin nämä uudet tulokkaan :)


-Karpalomehu

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Meow.

Satuin löytämään kirpparilla käydessä yhden taulunkehyksen lisää olkkariin, yksi tai  kaksi vielä uupuisi.
Tämän kuitenkin laitoin jo hätäisenä seinälle tiikerin kuvalla varustettuna:


Nyt on taulut uuden soffan muodossa, keskellä seinänpätkää
eli huomattavasti fiksumman näköisesti :)

-Karpalomehu

lauantai 10. elokuuta 2013

OBH Nordica Hercules

Etukäteis synttärikahvittelut vietetty eilen, ja vaikken mitään toivonutkaan niin vieraita on lähes mahdotonta saada tulemaan ilman lahjoja. Joten tuttavani kun tietävät minun olevan kova leipomaan, eräästä lahjapaketista saapui jo pitkään hankintalistallani ollut yleiskone! Enpä osannut tuommoista lahjaa todellakaan odottaa, mutta lahjan saaja oli enemmän kuin mielissään ;) Pikaisella testauksella OBH oli myös mukavan hiljainen, ei herää koko talo kun pistää päälle.

Kone pääsee nyt keittiön tasolle odottamaan kunnes synttärikakku on syöty ja voin leipoa lisää :--)


Kiitoksia vielä kerran!

-Karpalomehu

torstai 8. elokuuta 2013

Lampun hajottamista

Pojan huoneen lamppu alkoi kyllästyttää, jaoin sen kahtia ;)

Irrotin lamput tuosta metallikehikosta, ihan vetämällä johdosta lähtivät ja kytkin uudelleen sokeripalan kanssa pistokkeeseen. Tokihan nuo olisi voinut laittaa ilman tuota sokeripalaa, mutta se oli alkuperäisessäkin lampussa niin laitoin sen tähänkin. Toisen kytkin suoraan pistoke osaa. Mustat johdot samaan (N) ja siniset samaan koloon (L), ruuvit kiinni ja kattoon :)




Ennen:
Jälkeen:






Kauniin sekainen keittiö päässyt myös kuvaan ;) En tiedä jääkö tuo toinen edes keittiöön, mutta olipa siinä kuvan ajan ainaki.

Mietin myös nostaisinko toisesta lampusta nuo pallot eri tasolle, tähän tyyliin:
 


 mut saa olla toistaiseksi nuin :)

-Karpalomehu

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Keltainen puhelinpöytä

Kirpparilta löytyi ihana vanha puhelinpöytä pojan huoneeseen, joskus siihen pitää maalit uusia, mutta nyt ainakin tykkään siitä juuri tuollaisena :)

-Karpalomehu

torstai 11. heinäkuuta 2013

Anno matot

Anttilan nettikauppaan oli tullut ihania uusia mattoja. Hintaakin niillä oli kyllä ihan kivasti, en ainakaan vielä raaski semmoisia ostella näin äitiyslomalla, mutta pitää tuumailla kun töihin palaa ;) Poikien huoneesta nimittäin puuttuu vieläkin matto ja jokainen näistä sopisi sinne niin hyvin. Toki voisin nämä olohuoneeseen tai minne tahansa muuallekin ottaa, mutta muualla meillä on jo matot paikallaan.

Tässä näitä nyt kuitenkin:

Kaikki matot siis anno mallin mattoja netanttilasta :)

-Karpalomehu

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Magneettilista

Parisen päivää sitten kiinnitin keittiön välitilaan magneettisen levyn saksien säilytystä varten, ne meinaa meillä olla aina hukassa kun ei ole ollut omaa paikkaa niille. Nyt ei ole sakset olleet kertaakaan hukassa, ja ne on helppo napata käyttöön ja laittaa takaisin. :)



-Karpalomehu

perjantai 31. toukokuuta 2013

Polku

Mutaläjäpihatiepolku kaiveltiin vihdoin hiekkapoluksi. Pari kevätsyksyä sitä ehdittiin muralle talloa ja kengät sotkea -_- Kyllähän meillä pihassa menee laatoitettu polku ovelle mutta ollaan vähän laiskoja käyttämään sitä kun voi oikaista lyhemmin nurmikon muran poikki :)

Vähän jo kaiveltu, mutta samanlaiselta näytti kyllä ennenkin.

Mursketta kuoppaan

valamis!

 Polku tehtiin murskeella joka jäi ylimääräiseksi terassin alta.
 Nyt odotellaan että kivikko vähän tiivistyy niin ei olis enää juoksuhiekkaa ;) Mutta hyvästi murakengät!



Alta löytyy kuva oikeasti valmiista terassista, kukkalaatikon rakensin ylijäämälaudoista kolmelle timantti tuijalle, kasvaessaan tulee vähän näkösuojaa terassille.



Aurinkotuoli oli jo valmiina, joskus Maskusta ostettu, joten pöytä ja tuolit ostettiin samaan tyyliin.
Kaivattiin kohtuu pientä 4 hengen pöytää ja mukavia huoltovapaita tuoleja. Lopulta pöytä löytyi Halpa-Hallista sattumalta ja tuolit sitten haettiin Sotkasta.
Näköjään poikien hiekkalaatikkokin on päässyt kuvaan :)


-Karpalomehu







keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Jalkalamppu

Ystävän kanssa tehtiin vaihtokauppoja; minä sain lampun ja toiselle osapuolelle annettiin kahvipannu joita meillä oli kaksi :)

Liekö tämäkin 50-60 luvulta?

-Karpalomehu

perjantai 17. toukokuuta 2013

T niinkuin terassi

Huh! Nyt on useampi päivä ahkeroitu terassin parissa pihalla, ilmat on kyllä onneksi suosineet joten ihokin saanut vähän väriä jo pintaan.
Mutta niin, terassia tuli nyt talon kahdelle sivulle, kulkureitti varjoisalle takaoven puolelle ja kulman taakse itse terassi. Kokoa tuli kulkureitille 1*4,2m ja terassi 2,5*5,4m, jospa tuohon pöytä ja rilli mahtuu :)
Käytettiin painekyllästettyä 95*28 lautaa päällä ja alla 48*95. Yhteensä tarvittiin n. 200m ohuempaa ja 60m paksumpaa lautaa, 3pkt terassi ruuveja, palkkikenkiä ja kulmapaloja, mursketta tuotiin iso peräkärryllinen ja pohja laatat otettiin omasta pihasta. Hommaanhan meni kaiken kaikkiaan kahdelta ensikertalaiselta kolmen työpäivän verran, ja hintaa tarvikkeille tuli aika tarkalleen 550e.
Sitten niitä kuvia: 


 Tässä näkyy piha ennen terassia, vain laatat oven edestä jo napattu irti.
















 Sitten onkin kaivuu urakan päätteeksi kunnon muramonttu.

















 Suoja harso alle, murke kuoppaan, laatat suunnilleen paikoilleen jokaisen kulman alle ja eikun vatupassin kanssa mittailemaan että tulee suoraan. Tähän meillä menikin melkein kokonainen päivä.

















Nyt on laudat sahailtu, ja juu ei ollut edes sirkkeliä meillä, mutta onnistuihan tuo tavallisella sahallakin, runkoa ruvettu ruuvailemaan paikalleen, pari pääly lautaa nostettu niin helpompi katsoa että tulee tasainen.

















 Ja pientä hienosäätöä vailla enää :)
















Tervetuloa kesä!


-Karpalomehu