lauantai 28. joulukuuta 2013

Akryylimaalaus

Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin akryylimaalausta ja tälläinen on tulos:





Kyllähän tuo ensimmäiseksi menettelee, seuraava sitten paremmalla onnella :D

maanantai 23. joulukuuta 2013

Matto ellokselta

 Nyt löysin olohuoneeseen sopivan maton ellokselta, ja sain sen vielä puoleen hintaan :)
Matto on aika ohut, meille siis sopiva (=helppo pestä). Ainoa mikä mietitytti, oli nuo punaiset päädyt, mutta jos joskus niihin kyllästyn, ompelen mattoon uudet kanttinauhan päätyihin.
Lisäksi ellokselta mukaan lähti tuo sohvalla näkyvä rudolf-tyyny:


Olohuonetta koristamaan on päässyt myös joulukuusi, mies vähän pilkkasi kuusen mallia, mutta ainakin se on oikea ja itseasiassa ensimmäinen oikea kuusi ikinä minun omassa kodissa :)




Kuusen jalan virkaa toimittaa vanha maitotonkka, jonka fb:stä bongasin, 25e taisin siitä maksaa.

Tässäpä vielä olkkari kokonaisuudessaan:


Pojan huoneeseen tilasin maton kanssa samalla uudet verhot, 9e alessa, ja sinne siirtyi myös olohuoneen entinen matto, sekä joulun ajaksi kuusen tieltä ainakin tuo kiikkuska:



lauantai 21. joulukuuta 2013

Purkit+spraymaali=

Aina ei voi onnistua.
Löysin kirpparilta peltipurkkeja 1e kpl, ja näin tilaisuuden saada lisää tilpehöörin säilytys rasioita. 
Ulkonäkö ei miellyttänyt pätkääkään, mutta ainahan ne voi maalata! Ajatus oli tehdä kanteen valkoinen spray maali pohjalle ja kuvio sabluunalla päälle.




Tässä siis valkoista yksi kerros, kolmesti piti laittaa että tuli peittävä.
Sitten askartelin paperista ja teipistä ruksin kuvan tuohon päälle, jonka jälkeen mustaa sprayta päälle kerros-pari. vaan kuinkas kävi kun irrotin teipin?
Tässäpä tulos:




Tuo valkoinen kerroshan repesi reunasta. Kylläpä nauratti, monen päivän maalaaminen ja kuivattaminen ihan turhaan -_- Pitää nyt yrittää jotain keksiä tuohon päälle..

Ens kerralla sitte viksummin.

torstai 19. joulukuuta 2013

Virastohommia

Meidän rakennuslupa kuvat tuli! jei. Maanmittaustoimistossa on myös meidän papereita käsittelyssä, ja pankissa pitäisi käydä viimeset lainapaperit allekirjottaan.
Kerkesin myös vielä viimetipassa muuttaa meidän pohjaa (toivottavasti) viimesen kerran, keittiöön saatiin lisää kaappi tilaa ja eteiseen myös kun yhtä seinää venytettiin muutaman kymmentä senttiä.
Nyt siis seuraavaksi pitäisi ruveta hakemaan rakennuslupa talolle ettei jää viime tippaan, ja haaveilemaan maatöiden tekijöistä.
Saatiin myös ensimmäinen talopaketin lasku, reipas 7000 köyhdyttiin tällä kertaa. Kohta joutuu kuluissa siirtymään lainarahan puolelle.
Mutta mukavan todelliselta tämä tuntuu jo, homma kerrallaan eteenpäin :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Taulukollaasi kakkonen

Tauluja en aikonut laittaa yhtäkään seinälle tänne vuokra asuntoon, kun kohta taas muutetaan, mutta kuinkas sattuikaan.. uusi kollaasi koristaa olohuoneen seinää :)



Kaikki oikeastaan alkoi tiimarin käynnistä, niissähän on loppuun myynnit menossa, ja meidän tiimarissa sattui taulut olemaan kaikki 2e kipale. Niitä kannoin sitte sylillisen kotia :D
Seinälle meni nyt lisää rhodinia, miehen mieliksi vähän star warsia ja muuta sekalaista silmää miellyttävää :)


ps. tilasin uuden maton ellokselta, pitäisi tänään tulla ;)