torstai 26. helmikuuta 2015

Somistuksia

Talon pikkutavaroita on vihdoin (muutama) saatu paikoilleen, vessa sai viime viikolla seinälleen ikeasta ostetun pienen peilin kampauksien laittoa varten:


 Ja lisäksi nostin sinne yhden taulun sekä kynttilä ruukun:



Taulu täytyy toki vielä laittaa seinälle ;)

 Sain myös ruuvattua makkarin seinälle osan uusista naulakoista:


 Loput päätyvätkin lastenhuoneeseen kunhan päätän niille paikan.. :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vesiputoushana

Yhdellä oulun reissulla aikaa sitten, rakennustarvike liikkeissä pyöriessä bongattiin vesiputoushana, silloin hankinta ei ollut vielä ajankohtainen, mutta tuumailtiin että sellainen halutaan ehdottomasti yläkerran vessaan. Mutta sitten kun hanaa olisi tarvittu, ei sellaista meinannut löytyäkään niin helpolla kun luultiin, paitsi oulusta jonne ei viitsisi yhden hanan takia ajella. Viime hetkillä hana onneksi löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta, ja nyt se on jopa jo käyttökunnossa:






Tämä avohana löytyi siis Temalin valikoimasta, ainakin on vähän erilainen.
Hetken kerettiin jo pelätä että hana sylkisi vedet altaasta yli lattialle jos laittaa täysin auki, mutta ei onneksi lähellekkään :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ompelu/työhuone

Huhhuh. Kyllä tämä tavaroiden roudaaminen paikasta toiseen on rasittavaa, haluaisi vaan kaikki paikat suunnilleen käyttö kuntoon.. Vaan ettei tämäkään kävisi liian helposti, sänkymme ei ollut samaa mieltä. Se ei nimittäin mahdu portaista tai ikkunasta yläkertaan... tai tarkemmin sängyn sälepohja ei mahdu jota ei voi purkaa. Nukumme siis vieläkin patjalla lattialla, ja ei taida muu auttaa kun lähteä sänky kaupoille ensi viikolla.

Meidän vanha makkari olikin viikonlopun aivan kaaoksen vallassa, kun ei vielä oikein tiennyt mitä sen sängyn kanssa tekisi, ja se oli jo purettu. Toki sinne oli kauniisti kertynyt muutakin -ei vielä paikkaansa löytänyttä- tavaraa:


Huolestuttavaa huomata, kuinka nopeasti käyttämättömästä huoneesta muuntautuu varasto jonne viedään tavarat pois silmistä ja ovi vain kiinni.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, vanhasta sängynrungosta sain nimittäin itselleni ompelu/ tietokone pöydän :) Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja järjestin tuon romuhuoneen jonkinmoiseen kuntoon, ja tälläiseltä se näyttää juuri nyt:



 Nollabudjetilla ihan hyvä :) ja toki tuonne täytyy laittaa ainakin lisää hyllyjä kun saa aikaiseksi.

 Ja jottei näyttäisi liian siistiltä, niin kyllä sinne jäi vieläkin niitä sängyn osia yms. pyörimään:


 Ne vaan on toisella seinustalla ;)

torstai 12. helmikuuta 2015

Tavaroiden roudaamista

Keskiviikkona meillä kävi rakennustarkastaja ja muuttolupa yläkertaan saatiin :) Päivä meni sitten siivotessa ja illalla kerettiin muutamat tavarat kantaa ylös:



Meidän makkari, patja tyylikkäästi vain lattialla kun ei vielä keretty purkaa ja koota sängyn runkoa.



 Vessassa kaapin ovet, peili ja allas sekä hanakin paikallaan.





 Poikien uusi huone, puolapuut ruuvaamatta seinään ja kaikki lelut vielä alakerrassa niin on siistiä ;)
Ja sieltä löytyy meidän kossien uusi lemppari juttu talossa:


 Trapetsi :)

Alakerta on myös kokenut jo pieniä muutoksia:



 Poikien entisestä huoneesta tuli leikki/vierashuone, ja olohuone/keittiö/aulaan tuli huomattavasti lisää tilaa kun ylimääräiset tavarat saatiin sieltä pois:





 Tuntuu kuin alakertaankin olisi tullut neliöitä lisää :)

Vielä toki on paljon järjestämättä, varsinkin meidän vanha makkari on aivan kaaoksen vallassa, mutta jospa viikonloppuun mennessä alkaisi loputkin tavarat olla taas paikallaan.

tiistai 10. helmikuuta 2015

No ne PORTAAT taas....

...nimittäin ne on nyt asennettu!

Tänäänpä ne vihdoin saatiin paikoilleen, kuutisen tuntia siinä meni kahdelta mieheltä:

Tälläinen kaaos oli asennus vaiheessa :)

Ja tälläiset niistä kovasti odotetuista portaista sitten tuli:







Aijai, mää oon niiiiin rakastunut!

Eli eipä muuta kun loppuun kiitokset westwoodille ja oulun porrastalon miehille! :)

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kangaskori

Mitä saadaan....


...kun kaivetaan laatikosta kangasta, napataan portaiden pakkauksista tullutta solumuovia sekä pahvia?

Sitten käytetään hieman luovuutta ja ompelukonetta, ja tadaa:



Kangaskori legoille tietty.
Pursusivat jo edellisestä laatikosta yli, mutta tänneppä mahtuu vielä vaikka lisääkin :)

torstai 5. helmikuuta 2015

Niin lähellä..

...mutta niin kaukana.

Portaat.

Tänään aamulla saapui porras asentajat kokoamaan portaat paikalleen, mutta meidän tuurilla paketeista puuttui led-valot joten asentamatta koko portaat jäi. Maanantaina uusi yritys, mutta kylläpä voi ottaa aivoon muutaman päivän viivästys. Tälläinen läjä nyt eteiseen jäi:


Kuva otettu ylhäältä kun kävin samalla katsastamassa miltä siellä nyt näyttää:

Aula

Meillä on ovet!


Makkari

Kaappi koottuna

Pönttö paikallaan.

Vessan kaapistot

Vaatekomerossa hyllyt

Eli loppusuoralla ollaan, mutta ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa.. :)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Asarum vuodesohva

Ostin tosiaan levitettävän sohvan meille vierashuoneeseen ikeasta. Onpahan joku paikka minne majoittaa mahdolliset yövieraat :) (eli oikeasti hyvä syy pakottaa joku meille yövieraaksi välillä)
Nyt se kuitenkin on vielä olohuoneessa, sillä pojat majoittavat vielä tulevaa vierashuonetta:




 http://www.ikea.com/asarum

 Suomen ikean sivuilta ei tuota vielä löytynyt, oli juuri tullut myyntiin, mutta ylempänä linkki englanniksi. Valkoiset tyynyt on omat, pikaisesti ommeltu harmaiden kaveriksi.

Sohva on kyllä hyvä istua ja todella helppo levittää, lisäksi siinä on säilytystilaa rungossa.
Sänkynä tuntuu että sijauspatjaa tuo kaipaa, on aika jämäkkä (ja minä pidän pehmeistä sängyistä), mutta sen ehtii ostaa myöhemmin. Kokoaminenkin oli helppoa, paketista löytyi tasan kuusi jalkaa ja neljä ruuvia, eikä hinta aiheuttanut sydämen tykytyksiä (199e). :)

 Yläkertaan koottiin eilen illalla myös ikeasta hankittu kaappi:

Trysil-kaappi
  Tai no pari hyllylevyä jäi puuttumaan kun nukkuma aika tuli vastaan. Tuosta leikattiin siis yläkulmasta palat pois että mahtuu :)

 Ja tälläiseltä näytti eilen meidän muu yläkerta:






Ja tosiaan, vessan kaapit saapui myös eilen (aulassa), tänään laitetaan paikoilleen :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ikeaa

Tehtiin ystävän kanssa lauantaina pieni reissu ikeaan. Tarkoituksena oli hakea meille kaksi vaatekaappia yläkertaan ja ystävälle vuodesohva. Lopulta meille lähti mukaan yksi vaatekaappi ja kaksi vuodesohvaa....ja tietenkin kaikkea muuta pienempää kivaa. ;)

Meidän makkariin siis ostetiin Trysil-kaappi:

http://www.ikea.com/trysil

Yläkerrassa se nyt saa odotella kokoamista ainakin huomiseen.











Tänään meillä on sitten tosiaan ollut kunnon kaaos päivä, ollaan pakkeloitu, hiottu sekä maalattu porraskuilua (aloitettiin jo perjantaina):

...ja purettu ikean ostokset laatikoista sekä koottu sohva (josta lisää myöhemmin), ja koitettu saada uusi tavaramäärä mahtumaan jonnekkin:



Jotenkin suuri osa tavaroista jotka eivät tunnu mahtuvan minnekkään eksyvät lopulta meidän makkariin. Joten tuo tuntuu aika kopilta juuri nyt, hyvä että kääntymään mahtuu :D

Vaan jos totta puhutaan, niin kyllähän tämä tavara määrä alkaa jo vähän ahdistaa, paljon on siis sellaista jotka odottaa yläkertaan pääsyä. Onneksi porras asentajat tulevat jo keskiviikkona tai torstaina, ja wc n kaapit pitäisi saada hakea huomenna. Eipä sieltä enää sitten paljoa puutu, vähän sähkö ja lvi töitä.

Odottavan aika on pitkä.