lauantai 30. toukokuuta 2015

Maalaus päivä

Vihdoin saapui meillekin päin kesän ensimmäinen lämmin päivä, ja sehän täytyi heti käyttää hyödyksi talon maalauksessa :)

Etupihalta saatiin tolpat maalattua, ihan ylä osaa lukuunottamatta (miehellä oli tikkaat toisessa paikassa, enkä yltänyt ylemmäksi) :




Myös sivuoven tolpat saivat maalia:


 Takapihalla maalia sudittiin ikkunan pieliin (täälläkin ylä osaa lukuunottamatta, pätkä kun olen)


 ...sekä terassin tolpat toiseen kertaan sekä niiden ylärima:






Takapihan ikkuna kuvaa katsoessa vasta tajusin, että tokihan olisin tuolla jakkaralla yltänyt maalata ikkunanpielet kokonaan. Aina ei ihan leikkaa :)

Mutta sitten vielä viimeinen kysymys, eli millä värillä laitetaan talon kaikki kaiteet? valkoinen, musta vai tumman- tai vaalean harmaa?


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Löytö

Käväisin tänään vaihteeksi ekotorilla (kierrätyskeskus), ja tein ihanan löydön poikien makkariin, seinälampun nimittäin:




Maksoi jopa hurjat 2 euroa. Nyt näkee tuo meidän isompi kossi katsella kirjoja iltaisin sängyssä :)


Autotallikin on edistynyt kivasti, perjantaina mies kävi ystävänsä kanssa hakemassa ulkoverhouspaneelit, ja samana iltana pihalle pamahtivat myös kattopellit:


Nyt kuitenkin pari päivää myöhemmin näyttää jo tältä:



lauantai 16. toukokuuta 2015

Party time!

Synttäripäivä 1/2 takana, huomenna jatketaan uusilla viertailla :) Tälläisissä tunnelmissa kuitenkin tänään:







Eli oikein mukava päivä takana ja toinen edessä :)

Harmi kun ei tullut napattua kunnolla katetusta pöydästä kuvaa, juhlahumussa pääsi unohtumaan, mutta mennäänpä näillä kuvilla mitä on. :)

torstai 14. toukokuuta 2015

Valmistelua

Meidän helatorstai on vietetty kiireisissä merkeissä, on siivottu koko talo katosta lattiaan, askarreltu koristeita sekä valmisteltu leipomuksia lauantaina vietettävään esikoisen 6-vuotis juhlaan :)



Teemaa voi yrittää näistä kuvista arvailla ;)

torstai 7. toukokuuta 2015

Uudet tyynyt

Samalla kun tilasin sängynpäädyn kankaan, tilasin samaa kangasta valkoisena, ajatuksena ommella siitä pari koristetyynyä sängylle.
Nyt sain ne viimein surautettua kasaan:





 Eli uusia on nuo takimmaiset kokonaan valkoiset. Nyt alkaa vihdoin olla makkari sellainen kun haluaisin (toki ne napit puuttuu vieläkin sängynpäädystä...) mutta kuitenkin :)

 Alimmaiseksi laitoin kuvan hieman laajemmin makkarista, vaihdoin nimittäin puhelinta (samsungin A5) ja täytyi päästä testataamaan siinä olevaa panoraama kuvausta :


 Hyvin toimii, voisi jokupäivä ottaa kunnon panoraamakuvia muistakin huoneista :)


Talliinkin on saatu aluskate ja räystäslaudat paikalleen:


Tuulensuojalevyt on sitten vuorossa seuraavaksi ja perjantaina mies käy ystävänsä kanssa hakemassa ulkoverhouspaneelit ja päästään sitten niitä kiinnittämään :)

maanantai 4. toukokuuta 2015

Kattopalkit

Tänään päästiin autotallissa hieman eteenpäin, sillä miehet nostivat kattopalkit paikoilleen:



Sääkin suosi (kerrankin) ja huomenna hommat jatkuu aluskatteen asentamisella :)